Reiluksi tunnettu

Kari Häkämies

Rehelliseksi tunnettu : rikosromaani
2010

Kuopion entinen kaupunginjohtaja Kari Häkämies on kirjoittanut jo kaksi rikosromaania ja yhden minidekkarin. Hänen dekkarinsa Rehelliseksi tunnettu esittelee politiikkaa sisältä päin. Häkämies on työskennellyt mm. kansanedustajana, oikeusministerinä, sisäasiain ministerinä ja sisäministeriön kansliapäällikkönä, joten hän tuntee aiheen.

Rehelliseksi tunnettu –kirjan alkusivuilla löydetään ruumis. Kuollut oli oikeusministeri. Hänen avustajansa kuuluu dekkarin päähenkilöihin. ”Ministeri ja avustaja olivat eräänlainen poliittinen aviopari, joiden piti pelkästä silmäniskusta ymmärtää toisiaan.” Myös poliiseja Häkämies kuvaa uskottavasti.

Elävimmin mieleeni jäi yksi kirjan sivuhenkilöistä, ministerin sihteeri. Hän ”oli leading lady, joka päätti, milloin oli soveliasta tavata ministeriä”. Jotkut sihteeri päästi ministerin puheille helpommin kuin toiset. Kansliapäällikkö ”odotti ministerin luo pääsyä kukkapuskan kanssa juuri niin luontevana kuin suomalainen mies on ajatellessaan ojentaa kukkia toiselle suomalaiselle miehelle”.

Tahatonta huumoria juttuun tuo alituinen asujen kuvaus. ”Kummallinen tapa katsella vaatteita kadun yli, varsinkin kun oma pukeutuminen viittasi siihen, että Boss oli katselijalle täysin tuntematon vaatemerkki.”

Häkämiehen dekkari ei kuulu suomalaisen rikoskirjallisuuden kärkeen. Hän osaa kuitenkin kuljettaa tarinaa ja pitää sen kasassa. Aloittelevan kirjailijan työksi Rehelliseksi tunnettu on kelpo viihdettä. Toisenlaisiakin mielipiteitä olen kyllä kuullut.

Häkämiehen minidekkarin Kuuma puhelu voi lukea Kuopion kaupunginkirjaston tietokannasta sähköisenä kirjana.

Terhi

Pohjois-Korea – maailman suljetuin valtio

Soulissa, Etelä-Koreassa vuodesta 2001 Los Angeles Times –lehden kirjeenvaihtajana toiminut amerikkalainen Barbara Demick on kirjoittanut kiinnostavan ja ajankohtaisen kirjan Pohjois-Koreasta Suljettu maa: elämää Pohjois-Koreassa, 2011.

Maan virallinen nimi on Korean demokraattinen tasavalta. Sen ensimmäinen presidentti oli Kim Il-sung, joka menehtyi äkillisesti vuoden 1994 heinäkuussa. Hänen poikansa Kim Jong-il nimitettiin kansallisen puolustuskomitean puheenjohtajaksi, mutta maan virallisena presidenttinä jatkoi kuollut isänsä Kim Il-sung. (www.wikipedia.fi) Kim Il-jong kuoli joulukuussa 2011, ja nyt hänen poikaansa Kim Jong-unia kaavaillaan Pohjois-Korean uudeksi johtajaksi.

Barbara Demick on kirjaansa varten vieraillut usean kerran Pohjois-Koreassa sekä haastatellut Etelä-Koreaan loikanneita pohjoiskorealaisia. He kertovat mm. maassa 1990-luvulla vallinneesta hirvittävästä nälänhädästä, jolloin ulkomaisten arvioiden mukaan nälkään kuoli miljoona ihmistä. Kirjassa on kuvaus, miten kuolleita kärrätään kottikärryillä joukkohautoihin. Lastentarhan 50 lapsesta vähitellen kutistuu 15 lapsen ryhmä. Lääkkeitä ei juurikaan ole, ruoaksi tervejalkaisimmat kiipeävät etsimään vuorilta villikasveja, lapset jäävät pienikokoisiksi aliravitsemuksen takia, YK:n avustukset päätyvät ”mustaan pörssiin”.

Jo lastentarhasta alkaa puolueen ja etenkin kansan johtajaa ihannoivien iskulauseiden opettelu. Siksi esim. kirjan rouva Song on täysin maan johtajalle uskollinen perheenäiti. Naapureiden puheita kuunnellaan, ja heitä tarvittaessa ilmiannetaan. Valtiolla ei ole varaa maksaa palkkoja, ja lopulta tehtaatkin suljetaan yksi toisensa jälkeen, koska raaka-aineita ei ole.

Pohjois-Koreasta ensin Kiinaan ja sieltä Kiinan tai Mongolian kautta Etelä-Koreaan loikkaavien ihmisten tarinat kuulostavat tosi jännittäviltä; pääseekö pimeässä kylmän joen yli joutumatta kiinni, selviääkö joutumatta kiinalaisten ilmiantamaksi. Kiinalaiset miehet ostavat pohjoiskorealaisia naisia vaimoikseen. Niinpä eräs loikkarinainen on jonkin vuoden ystävällisen kiinalaismiehen vaimo, ennen lähtemistään Etelä-Koreaan.

Loikanneilla pohjoiskorealaisilla on vaikeuksia sopeutua elämään Etelä-Koreassa. Valtio tosin antaa kotouttamisrahaa ja avittaa monella tapaa heitä. Mutta silti loikanneet pohjoiskorealaiset tuntevat itsensä erilaisiksi, masentuvat ja helposti myös katkeroituvat. Silti sekä pohjois- että eteläkorealaisten mielissä säilyy toive: Pohjois-Korean hallinto joskus luhistuu ja Koreat yhdistyvät yhdeksi maaksi.

Rankasta aiheesta huolimatta kirja on todella taitavasti kirjoitettu. Erilaisten ja eri-ikäisten ihmisten elämäntarinat antavat tunnun kuin olisi päässyt Barbara Demickin mukana käymään tuossa ulkomaalaisilta lähes täysin suljetussa maassa.

Pirre